Syntyjuuremme ja menestystarinamme
Ideasta tuotteeksi
Ajatus puun läpivärjäämisestä heräsi CWP:n yhdelle omistajalle, puutekniikan insinöörille Riku Kärrille ammuntaharrastuksen kautta. Kilpa-aseen tukki oli ensimmäinen onnistunut värjäyssovellus, joka syntyi vuonna 1999. Kärri kehitti värjäysmenetelmää määrätietoisesti osana Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimushanketta.
Tuotteesta yritykseksi
Kehitimme läpivärjäysmenetelmää edelleen ja vuonna 2004 syntyi CWP Coloured Wood Products Oy, joka toimii nykyisin Etelä-Karjalassa, Lappeenrannassa. Uskoa yrityksemme loi menestyminen Venture Cupin kansallisessa loppukilpailussa. Vuonna 2008 harppasimme ison askeleen eteenpäin aloittamalla yhteistyön Karelia Upofloor Oy:n kanssa Saima parkettien pintojen, Raita, Wirkkala ja Ruska valmistuksessa. Vuonna 2009 Wirkkala ja Raita parketit voittivat arvostetun red dot design palkinnon.
CWP kehitys- ja kasvupolulla
Tänä päivänä olemme keskittyneet materiaalien toimittamiseen huonekalu-, kaluste- ja sisustusmarkkinoille sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Uskomme tuotteisiimme ja siihen, että olemme menossa oikeaan suuntaan - CWP:lle myönnettiin vuonna 2010 Suomen Laatukeskuksen Vuoden Laatuinnovaatio 2010 palkinto mikroyritykset sarjassa. Työskentelemme tiiviissä yhteistyössä suunnittelijoiden, arkkitehtien sekä eri valmistajien kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena toimme vuonna 2011 markkinoille ensimmäisenä maailmassa läpivärjättyä teknistä koivuviilua 0,6 mm – 1 mm paksuuksilla.
CWP tulevaisuudessa
Haluamme olla toimialallamme tunnettu ja arvostettu, läpivärjättyjen puumateriaalien toimittaja, joka tunnetaan laadustaan ja muotoilustaan.